Mediataidot kuuluvat kaikille
27.1.2023
Helmikuussa (6.-12.2.2023) vietetään Mediataitoviikkoa, joka tarjoaa inspiraatiota ja vinkkejä niin mediakasvattajille kuin muillekin toimijoille koko vuodeksi. Mediataidot eivät kuulu vain varhaiskasvatukseen ja kouluihin, vaan mediataidoissa riittää opeteltavaa vauvasta vaariin, sillä sen sisällöt ovat muuttuneet yhä moninaisemmiksi digitalisaation myötä.
Mediataidot ja digitaidot kulkevat käsi kädessä, eikä kummankaan oppiminen käy itsestään. Vaikka senioreissa digiosaamista on laidasta laitaan, on muistettava, että moni ikääntyneistä on vasta tutustumassa digitaalisiin laitteisiin ja sisältöihin. Lapsille ja nuorille suunnattu mediakasvatus esimerkkeineen ei toimi sellaisenaan erilaisessa elämäntilanteessa oleville ikääntyneille, vaan medialukutaidosta, digiturvallisuudesta ja uusista vuorovaikutusmahdollisuuksista tarvitaan kohderyhmää puhuttelevia esimerkkejä ja kuvitusta. Myös kokeneempi digin käyttäjä tarvitsee päivitystä osaamiseensa, sillä sisällöt, mahdollisuudet niin hyvässä kuin pahassa muuttuvat jatkuvasti.
Lue Mediataitoviikon artikkeli:
Miksi seniorit tulee ottaa huomioon omana ryhmänään mediataitojen oppijoina?
Opas osallistavan tietoiskun suunnitteluun
Tietoiskut tukevat uusien taitojen oppimista ja innostavat niin vasta-alkajia kuin osaavampiakin, kunhan asioista puhutaan kuulijan ymmärtämillä termeillä ja hänelle sopivalla tasolla. SeniorSurf kannustaa niin digituen järjestäjiä kuin muitakin senioriryhmien parissa toimivia järjestämään mediataitoaiheisia tilaisuuksia, jotka kannustavat pohtimaan ja keskustelemaan ilman pelkoa esittää itseä mietityttäviä kysymyksiä.
Uusi Opas osallistavan tietoiskun suunnitteluun sekä aiempi Ryhmäopastukset senioreille -aineistot ovat ladattavissa Opastustoiminnan tuki -sivuilta.
Ideoita tilaisuuksien sisältöön löydät Mediataitoviikon materiaaleista sekä uusitusta SeniorSurf materiaalipankista.
Asenteet oppimisen esteenä
”Ei sinun kannata tähän käyttää aikaa. Anna kun minä hoidan sen äkkiä.”
Lähipiirin asenteet voivat joskus olla esteenä seniorin digiosallisuudelle ja digitaitojen harjoittelulle. Voit hyödyntää SeniorSurfin tuottamia sarjakuvia vapaasti viestiessäsi seniorien digiosallisuudesta. Löydät ne Digiosallisuus-sivulta.
Tietoturva
Internetin käytössä on omat riskinsä, kuten tietomurrot ja erilaiset huijaukset. Näitä riskejä ei kuitenkaan kannata pelätä liikaa. Näistä materiaaleista voit opiskella tietoturvallisia tapoja käyttää nettiä ja selvittää, miten toimia, jos joudut huijatuksi tai tietojasi varastetaan.
Digiopastajan muistilista:_Tietoturva (SeniorSurf)
Huijaukset ja tietojenkalastelu
- Varo, varmista ja varoita: Näin suojaudut huijauksilta. (Kampanja, jossa mukana mm. Finanssiala ry, Poliisi, Kuluttajaliitto, DVV ja Kyberturvallisuuskeskus)
- Kuluttajaliitto: Huijausinfo.fi: Koulutuspaketti, Tietoa nettihuijatuille
- Kuluttajaliitto: Huijaukset ja nettihuijaukset: Esimerkkejä eri huijaustyypeistä. Materiaalia suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja selkokielellä.
- Poliisi: Ole ennakoija, vältä digihuijaus -kampanjavideot ja tietoa petosrikoksista
- Poliisi: Petosrikollisuus digimaailmassa (pdf)
- Poliisi, Finanssiala & kumppanit (printattavat julisteet):
Tietojenkalastelu-huijaukset, Kalastelutekstiviestit, Romanssihuijauksen tunnusmerkit ja Nettikauppahuijaus. - Yle Oppiminen: Hakkerin tietoiskut. Hyvishakkeri Laura Kankaala kertoo lyhytvideoilla tietoturvan haasteista ja ilmiöistä.
Ohjeet huijausten ja tietovuodon uhreille
- Nettideittiturva: Tukea romanssihuijauksen kohdanneille
- Poliisi: Tulitko huijatuksi? mm. Verkko-ostajan muistilista ja ohjeet rikosilmoituksen tekemiseksi
- Rikosuhripäivystys: Auttava puhelin ja oppaita, jos epäilet tulleesi huijatuksi
- Tietovuotoapu: Ajantasaiset ohjeet tietovuodon uhreille
Salasanat
- Kyberturvallisuuskeskus: Näin teet hyvän salasanan
- ”Opettajan mies”: Näin selain muistaa salasanat puolestasi (YouTube-video)
- Ylen digitreenit: Salasanakone – testaa, kuinka nopeasti salasana murretaan
Tietoturvaoppaat
- DVV: Digiturvallinen elämä (pelillinen koulutus)
- Kyberturvallisuuskeskus: Tietoturvaohjeita yksityishenkilöille, yrityksille ja tietoturva-ammattilaisille
- Yle: 10 perusasiaa digiturvallisuudesta (tiivistelmä valtion Turvallisuuskomitean Kodin kyberoppaasta)
- Yle: Uskaltaako sinne nettiin mennä? Asiantuntijoiden vinkit pelkojen voittamiseen.
Tietoturvaa senioreille
Nämä oppaat ja esitykset ovat seniorien tietotekniikkayhdistysten tekemiä.
- ENTER ry: Tietoturva – Enterin suositukset eri laiteympäristöille
- ENTER ry: Turvallisesti netissä
- JoenSeveri: Tietoturva tutuksi (Pelko pois -oppaat)
VPN-yhteys
Yhteydenpito
Yhteydenpito ystäviin ja erilaisiin yhteisöihin sujuu erilaisten viestisovellusten, videopuheluiden tai vaikka sosiaalisen median avulla. Sosiaalinen media toimii mainiosti myös tiedonhakuun, kun niitä opettelee käyttämään. YouTubesta löytyy ohjeita ja inspiraatiota vaikka mihin, Facebookista löydät tapahtumia, harrasteyhteisöjä tai palveluntarjoajien sivuja ja Instagramissa voi hakea ajankohtaisia valokuvia haluamastaan aiheesta ja alueesta.
Moniin tilaisuuksiin voi nykyään osallistua etänä kotoa käsin. Täältä löydät myös ohjeet erilaisten videosovellusten, kuten Zoomin ja Teamsin käyttöön.
Sosiaalinen media – yleistä
- Google: Vinkkejä sosiaaliseen mediaan: Mitä tietoja julkaiset, yksityisyysasetukset, keskustelu (pdf)
- SeniorSurf: Sosiaalisen median kuvakkeet (pdf)
- ENTER ry: Miten jaan toisten julkaisuja Facebookissa (video)
- JoenSeveri: Facebookin perusteet
- ENTER ry: Miten jaan toisten julkaisuja Instagramissa (video)
Youtube
- Google: Vinkkejä YouTuben käyttöön (video)
- Aivoliitto: WhatsApp ryhmävideopuhelu (video)
- ENTER ry: WhatsApp toimii myös tietokoneella (video)
- Ylen Digitreenit: WhatsAppin peruskäyttö
- Ylen Digitreenit: WhatsApp tehokäyttöön
Etäkokous- ja videokokousohjelmat
- ENTER ry: Ohjeita etäohjelmiin: Zoom, Google Meet, Jitsi, Skype
- Google: Google Meet/Duo (YouTube, ohjevideo)
- Microsoft: Teams-kokoukseen liittyminen ilman tiliä
- WebOpettaja Esa Riutta: Näin liityt Teams-kokoukseen (Ohjevideo)
- SeniorSurf: Käytännön vinkkejä etätilaisuuteen liittymiseen
- SeniorSurf: Sanasto ja kuvakkeet videopuheluohjelmissa (suomi – englanti)
Etäkokouksen järjestäminen
- Aivoliitto: Teams-kokouksen järjestäminen (YouTube, ohjevideo)
- ENTER ry: Etätapaamisen järjestäminen ilmaisohjelmilla: Jitsi, Google Meet ja Teams
- SeniorSurf: Vertaile ja valitse ohjelma videopuheluihin ja etätilaisuuksiin
- SeniorSurf: Käytännön vinkkejä etätilaisuuksien järjestämiseen
Lue lisää: Etätilaisuudet – vinkkejä osallistujalle ja järjestäjälle (SeniorSurf)
Sähköinen asiointi
Sähköinen asiointi ja verkkopalvelut yleistyvät koko ajan. Se on muutos, jota ei voi pysäyttää. Verkkopalvelujen etu on se, että voit hoitaa asiasi sinulle sopivaan aikaan, kotoa käsin ja samalla säästät yleensä myös rahaa. Henkilökohtaistakin palvelua toki tarvitaan ja julkisten palvelujen tarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus auttaa myös sähköisten palvelujen käytössä.
Tälle sivulle olemme koonneet yleisiä ohjeita ja vinkkejä sähköisen asioinnin tueksi, tietoa erilaisista sähköisistä asiointipalveluista sekä puolesta asioinnista.
Yleisiä ohjeita
- ENTER ry: Kirjautuminen ja tunnistautuminen sähköisissä palveluissa
- Helmet-kirjastot: Liitteiden toimittaminen sähköisesti ja puhelimella skannaaminen
- SeniorSurf: Sähköinen tunnistautuminen (pdf, 2 s.)
- Digitreenit: Mobiilivarmenne
- Tampereen kaupunginkirjasto: Mobiilivarmenne tunnistautumisvälineenä (video)
Mistä apua?
- Kansalaisneuvonta: www.kansalaisneuvonta.fi
Kansalaisneuvonta ohjaa oikeaan julkiseen palveluun ja neuvoo palveluiden käytössä. Asioida voi mm. chatin kautta, kuvapuheluna, sähköpostitse ja puhelimitse.
- Suomi.fi-verkkopalvelu: Suomi.fi
Suomi.fi-verkkopalvelusta löydät tietoa eri elämäntilanteisiin ja yrityksen elinkaaren vaiheisiin. Pääset myös tutustumaan käytettävissä oleviin palveluihin ja saat toimintaohjeita asioiden hoitamiseen.
Tärkeimmät palvelut
- Kela: Eläkeläisen tuet Kelasta
- Omakanta: Kanta.fi
Omakanta on kansalaisille suunnattu palvelu, jossa voi katsoa omia sähköisiä resepti- ja terveystietoja internetistä. - Omakannan verkkokoulu: Omakanta tutuksi
Omakanta-palvelun verkkokoulussa tutustut Omakantaan, sen toimintoihin ja Omakannan käytöstä saataviin hyötyihin. Opetuspaketista löydät myös Omakannan lyhyet opastevideot.
- Pankit: Perustietoa verkko- ja mobiilipankeista (pdf)
SeniorSurfin koostama lista Suomessa toimivien pankkien käyttämistä mobiilisovelluksista, tunnistautumistavoista, keskeisistä oppaista ja asiakaspalvelunumeroista. - Digitreenit: Mobiilimaksaminen
- Digitreenit: Mobiilipankit – Miten pankkiin mennään puhelimella
Muita palveluita
- HSL: Näin lataat HSL:n matkakortin netissä (video)
ENTER ry:n vapaaehtoisen tekemä video vuodelta 2020. Joitain muutoksia palveluun on tullut, mutta pääpiirteittäin ohjeet toimivat edelleen hyvin. Ajantasaiset lippujen hinnat voi tarkistaa www.hsl.fi/liput-ja-hinnat - Lataa HSL-korttia
- HSL-sovellus älypuhelimelle
Puolesta asiointi ja valtuutukset
- Suomi.fi-valtuudet
Valtuuta toinen henkilö hoitamaan asiat puolestasi. Voit myös pyytää valtuutta toiselta henkilöltä. Voit valita ne palvelut, joihin valtuutus on voimassa.
Esimerkiksi Omakannassa asiointiin tarvittava Suomi.fi-valtuus on Terveydenhuollon asioiden hoito. - DVV – Edunvalvontavaltuutus
Edunvalvontavaltuutuksella määrittelet, kuka voi hoitaa asioitasi ja miten niitä hoidetaan, jos et pysty itse tekemään päätöksiä.
Omissa käsissä -kampanja
Kysymyksiä ja vastauksia sekä tarinoita edunvalvontavaltuutuksesta.
Hyvinvointi ja terveys
Terveystietoa digitaalisessa muodossa
- Aivoterveydeksi-sovellus (Muistiliitto). Muistinvirkistystä, pelejä ja tietoa muistisairauksista. Vain iOS-laitteille.
- Duodecim Terveyskirjasto: Tietoa terveydestä ja sairauksista.
- Mielen hyvinvoinnin taitopankki (Ikäinstituutti). Tietoa ja tehtäviä mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen.
- Oiva (Mieli ry): Mielikuvaharjoituksia tunteiden säätelyyn. Rentoutusta ja keskittymisharjoituksia.
- Omaolo: Erilaisia oirearvioita.
- Terveyskylä: Kaikkea mahdollista terveydestä ja muustakin.
Osallistu
- VTKL:n Ystäväpiiri-ryhmät: Vertaistukeen perustuvaa, yksinäisyyttä ehkäisevää ryhmätoimintaa eri puolilla Suomea sekä verkossa
- VTKL:n Vahvikelinja: Virikkeellinen puhelinpalvelu, joka edistää ikääntyneen hyvinvointia ja tarjoaa vaihtelua päivään keskustelujen ja tekemisen kautta.
Digitaidot
Opiskele digisanastoa, testaa oma digitaitotasosi tai selvitä, mitä taitoja ylipäänsä kannattaisi harjoitella. Tältä sivulta löydät myös ohjeita digilaitteilla käytettävien ohjelmien ja sovellusten käyttöön ja hyödyntämiseen.
Tutustu myös SeniorSurfin digivinkkeihin videoiden muodossa: Opastuksissa usein kysytyt kysymykset.
Digisanastot
- Ylen digisanasto: Laajasta digisanastosta löydät satojen arkisten digisanojen selkeät selitykset
- Koko kansan digi: Erilaisista digiaikaan liittyviä käsitteitä avattuna arjen esimerkkien avulla
- SeniorSurf: Videopuheluohjelmiin liittyvä sanasto (pdf)
Testaa oma digiosaamisesi
- ENTER ry: Seniorin digitaidot -tarkistuslistat digitaitojen arvioimiseen ja oppimisen tueksi
(Listojen aiheet: Älypuhelin ja tabletti, Windows 10 -tietokone, Windows 11 -tietokone, Mac-tietokone, Internet, Sähköposti, Sosiaalinen media, Tiedonhaku, Digipalvelut, Kuvien käsittely, Tekstinkäsittely) - InPromptu-hanke: Osaamiskirja digiperustaitojen opiskeluun
- Kuuloliitto: Digitaidot-peli
- Yle Digitreenit: Digitreenien peruskurssi
(Viisi aihepiiriä: perusteet, tiedonhaku ja tietoturva, asioi verkossa, kännykän asetukset ja viestit, valokuvat) - Yle Digitreenit: Testaa oma digitaitotasosi
Kuvat, jakaminen ja siirtäminen
- Digitreenit: Näin siirrät kuvat puhelimesta tietokoneeseen
- Digitreenit: Parempia kuvia – Puhelimen kamerasovelluksen asetukset.
- ENTER ry: Hyöty irti Google Kuvat -sovelluksesta (pdf)
- Google Suomi: Google Kuvat ja kuvien järjestely (video)
- Mukanetti ry: Kuvien siirto
- WebOpettaja: Näin poistat kuvan taustan PowerPointilla (video)
Nettiyhteydet
- Digitreenit: Näin jaat puhelimesta verkkoyhteyden muille laitteille
- Mukanetti ry: Android-puhelin mobiilitukiasemana (video)
- SeniorSurf: Yhteenveto erilaisista internetyhteyksistä (pdf)
Selaimet
- ENTER ry: Selaimet (pdf) ja evästeet (pdf)
- SeniorSurf: Hyödyllisiä kuvakkeita internetsivuilla (pdf)
- SeniorSurf: Selainohjelmat ja painikkeet (pdf)
- Tampereen kaupunginkirjasto: Mitä evästeet ovat ja miksi ne pitäisi hyväksyä (video)
Sosiaalinen media, viestisovellukset ja etäkokousohjelmat
Siirry Yhteydenpito-sivulle
Äänikirjat
- Celia: Celian äänikirjat
Celia on saavutettavan kirjallisuuden asiantuntija. Celian maksuttoman äänikirjapalvelun käyttäjäksi voi liittyä kirjastossa, mikäli tavallisen kirjan lukeminen on lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi vaikeaa. - ENTER ry: Äänikirjapalvelut: kaupalliset, YleAreena ja Celia (pdf)
- Kuuloliitto: Äänikirjat – Ellibs ja YleAreena (pdf)
Muita hyödyllisiä sovelluksia
- ENTER ry: Google lens (video)
Ota kuva haluamastasi kohteesta ja etsi vastaavuuksia netistä. - SeniorSurf: Karttasovelluksen hyödyntäminen (pdf)
Digilaitteet
Älypuhelin, tabletti vai tietokone? Tälle sivulle on koottu ohjeita laitteiden ja liittymien valintaan sekä digilaitteiden peruskäytön harjoitteluun.
Laitteen valinta
- ENTER ry: Tietokoneen, tabletin ja älypuhelimien hankintaopas (Google docs, 14 s.)
- ENTER ry: Laitevalinnassa huomioitavaa (pdf)
- JoenSeveri: Perustietoa eri laitteiden käytöstä (Pelko pois! -oppaat)
- SeniorSurf: Käyttöjärjestelmät (pdf)
- SeniorSurf: Älypuhelimet, tabletit ja tietokoneet pähkinänkuoressa (pdf)
Laitteiden kierrätys
- Digitreenit: Vaihdatko puhelinta? Näin saat tietosi siirrettyä uuteen kännykkään
- ENTER ry: Toimenpiteet ennen laitteen luovutusta (pdf)
- Seiffi: Laitteiden tietoturvallinen kierrätys (maksullinen, mutta edullinen palvelu postitse)
Perustietoa älypuhelimista
- Digitreenit: Näin saat vapautetuksi tilaa puhelimessa
- Digitreenit: Ohjaa puhelintasi puhumalla
- Digitreenit: Miksi ja miten päivität sovelluksia
- Digitreenit: Rauhoita puhelimesi säätämällä ääniä ja ilmoituksia
- ENTER ry: Kaiuttimen käyttö Android-puhelimella (video)
- ENTER ry: Kaiuttimen käyttö ja valikot puhelun aikana iPhone-puhelimella (video)
- Erilaisten oppijoiden liitto: Älypuhelin – arjen apuri (pdf)
- Mukanetti ry: Varmuuskopiointi (eri käyttöjärjestelmät)
- Vaasan AKE-kirjasto: Kuvakkeet, eleet ja käsitteet älypuhelimessa (pdf)
Perustietoa tietokoneista – asetukset ja aputoiminnot
- Mukanetti ry: Varmuuskopiointi (eri käyttöjärjestelmät)
- SeniorSurf: Näppäimistön pikakomennot (pdf)
- Tikoteekki: Tietokoneen käyttöä helpottavat ohjelmat
- Tikoteekki: Windows 10: Asetukset, aputoiminnot ja mukauttaminen (pdf)
Nettiyhteydet
- Digitreenit: Näin jaat puhelimesta verkkoyhteyden muille laitteille
- Mukanetti ry: Android-puhelin mobiilitukiasemana (video)
- SeniorSurf: Yhteenveto erilaisista internetyhteyksistä (pdf)
Siirry digitaidot-osioon opiskelemaan eri sovellusten ja ohjelmien hyödyntämisestä laitteillasi.
Mediataidot
”Mediataidot ovat nyky-yhteiskunnan kansalaistaitoja. Mediataitoja ovat esimerkiksi mediatuottaminen, mediasisältöjen tulkinta, medialaitteiden käyttötaidot, tiedonhaun taidot, kriittisyys mediavälitteistä informaatiota kohtaan, mediavälitteiset viestintä- ja vuorovaikutustaidot, sosiaalinen ja poliittinen osallisuus ja vaikuttaminen median kautta sekä median käyttö elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukena.” (Lähde: Mediakasvatusseura ry)
Tältä sivulta löydät linkkejä materiaaleihin, jotka liittyvät media(luku)taitojen eri osa-alueisiin. Monet eri toimijat ovat tuottaneet hyvää sisältöä, jota kannattaa hyödyntää.
Sivun loppuun on koottu tutkimustietoa, artikkeleita ja hankesivuja mediataitoihin ja mediakasvatukseen liittyen, erityisesti aikuisille ja ikäihmisille suunnattujen materiaalien osalta. Faktat ovat toki ikärajattomia, mutta esimerkkien ja tehtävien suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon oma kohderyhmä ja heitä puhuttelevat sisällöt.
Toivomme, että tästä sivustosta on iloa niin mediataitojen itseopiskeluun kuin esimerkiksi opastusten, tietoiskujen ja uusien, ikääntyville suunnatun materiaalien suunnitteluun ja kehittämiseen.
Sivun päivitystoiveet ja yhteistyöehdotukset: seniorsurf@vtkl.fi
Ajankohtaista
Mediataitoviikkoa vietetään 6.-12.2.2023. Ota seurantaan Mediataitokoulu Facebookissa ja saat uusia, ajankohtaisia vinkkejä mediataitosisällöistä.
- Mediataitokokulu: Mediataitoviikon vinkit 2023, aikuiset ja ikäihmiset
- SeniorSurf: Miksi seniorit tulee ottaa huomioon omana ryhmänään mediataitojen oppijoina?
Perusteita mediataidoista
- Eläkeliitto: Mediataitojen verkko-opinnot aloittelijalle (opintokokonaisuus sisältää videoita ja tehtäviä)
- Eläkeliitto: Aikuisten internet ja median käyttö (video)
- ENTER ry: Medialukutaito vai mediataito? (video)
Tiedonhaku
- SeniorSurf: Tiedonhaku netissä (pdf) – hakukoneita ja tarkennettu tiedonhaku
- SeniorSurf/WebOpettaja: Miten verkosta haetaan (video)
- Osuvat taidot: Tiedonhaku internetistä (video)
- Yle Digitreenit: Hakukoneet ja hakuvinkit (testi, osa Digitreenien peruskurssia)
- Yle Digitreenit: Viisi vinkkiä tehokkaampiin Google-hakuihin (verkkosivu – 4 min)
Tiedon luotettavuus
- Faktabaari (useita kirjoittajia): Digitaalinen informaatiolukutaito -opas
- KAVI: Luotettavan tiedon metsästäjät
- Kirjastot.fi: Luotettava media, Valeuutiset, Tiedonhaku (Linkkilista)
- Mediakasvatusseura: Kriittinen medialukutaito (Tuntisuunnitelma, lukemista, harjoituksia)
- Mediakasvatusseura: Tuota ja tulkitse (Työkalu medialukutaidon ja mediakriittisyyden harjoitteluun)
- Osuvat taidot: Tiedonhaku internetistä: luotettavuus ja tekijänoikeudet
- Yle uutisluokka: Näin arvioit verkossa kohtaamaasi sisältöä (Video ja tehtäviä)
Valeuutiset ja huijaukset
- KAVI: Misinformaatio (materiaali opettajalle ja tehtäviä oppilaalle)
- Mediakasvatusseura: Disinformaatio ja valeuutiset mediassa
- Yle: Näkökulmia misinformaatioon
- Yle: Trollitehdas (peli)
- Yle uutisluokka: Valppaana netissä: Tunnista valeuutiset, nettitrollit ja kuvahuijaukset (Video ja tehtäviä)
Viestintä- ja vuorovaikutustaidot
- KAVI: Pullopostia mediameressä: empatia, sananvapaus. (Teoriaa ja tehtäviä.)
- Yle: Mokasiko media – Journalistin ohjeet (testi)
Digitaalinen jalanjälki
Digilaitteita ja nettisivustoja käyttäessämme meistä tallentuu paljon tietoa eri palveluihin. Mitä tästä pitäisi tietää, miten sitä voi hallita ja mitä tapahtuu tiedoille henkilön kuoleman jälkeen.
- Mediakasvatusseura: Digitaalinen jalanjälki (infograafi)
- Mediakasvatusseura: Oman datan jäljillä
- Mediataitokoulu: Digisammon takojat: Big data
- ENTER ry: Digijäämistö
- HOK-Elanto: Digitaalinen tahtoni
- Facebook: Mitä Facebook-tililleni tapahtuu, jos kuolen?
- Google: Tietoa Google-tilin käyttämättömyydenhallinnasta
- Suomi.fi: Vainajan sosiaalisen median tilien sulkeminen
Lähteitä, tutkimuksia ja koulutuksia
- Eläkeliiton Netikäs: Materiaaleja aikuisten mediakasvatukseen
- Lapin yliopisto, IkäihMe: Tukimateriaaleja senioreiden mediataitojen kehittämiseksi
- Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI): Medialukutaito Suomessa
- KAVI ja Cupore: Aikuisten medialukutaidon edistämisen hyvät käytännöt ja kehittämistarpeet
- KAVI: Mediataitokoulu (Oppimiskokonaisuuksia)
- KAVI: Mediataitoviikko, Mediataito-lehti (Tietoa, ideoita ja materiaaleja)
- Mediakasvatusseura: Mitä mediakasvatus on? Sanastoa. Mediakasvatus Suomessa.
- Mediakasvatusseura: Tutkimusmatka tulevaisuuden mediataitoihin
Artikkeleita
- T.Etelämäki: Mediataidot hyödyttävät myös senioreja (2022)
- H.Huhtinen: Miksi aikuisten mediakasvatus on yhä lapsenkengissä (2022)
- S.Rivinen: Mediakasvatuksella ei ole ikätakarajaa (2022)
Koulutuksia ja webinaareja
- KAVI: Aikuisten medialukutaitojen edistäminen (videokoulutus)
- Lapin yliopisto/OdigO-hanke: Aikuisten ja ikääntyvien digitaitojen ohjaaminen – seitsemänosainen webinaarisarja, jaksot voi tilata linkkinä omaan sähköpostiin.
- Lapin yliopisto/OdigO-hanke: Aikuiset ja ikääntyvät digitalisoituvassa yhteiskunnassa – 15 videotietoiskua (à n. 1-3 min).
- Harto Pönkä: Informaatiovaikuttamisen tunnistaminen -koulutus
Mediataitoihin liittyviä hankkeita
- Digisivistys kansalaistaidoksi (2022-2023) – Kvs-säätiö, Faktabaari, Helsingin kaupunginkirjasto ja Kansalaisopistojen liitto. Digitaalista informaatiolukutaitoa kehittämässä.
- OdigO-hanke (2021-2023), Lapin yliopisto. Osaavia aikuisten ja ikääntyvien digitaitojen ohjaajia Lappiin
- IkäihMe-hanke (2018-2021), Lapin yliopisto. Vapaan sivistystyön ja aikuisopetukseen suuntautuvien opettajien koulutuksen kehittäminen – kohteena ikäihmisten mediakasvatus
- InPromptu (2018-2021), Tieke. Tukea digiosaamiseen.
- Netikäs-projekti (2017-2020), Eläkeliitto. Ikääntyneiden mediataitojen kehittäminen.
- LähiVerkko-projekti (2013-2017), Eläkeliitto. Tietotekniikkaa ikäihmisten arkeen. Pilotteja ja mm. Netikäs-mediasivistysmateriaali.
Opastuksissa usein kysyttyjä kysymyksiä
Digiopastuksissa kysytään kaikkea mahdollista liittyen tietotekniikkaan, internetiin sekä palveluihin. On myös kysymyksiä, jotka toistuvat muita useammin. Tässä vuosien varrelta kysytyimmät aiheet vastauksineen videoina.
Lisää SeniorSurfin videoita
Lisää SeniorSurfin videoita löydät YouTubesta. Videot löytyvät Vanhustyön keskusliiton kanavalta omana soittolistanaan. Videoissa käsitellään konkreettisen opastusaiheiden lisäksi mm opastustoiminnan käynnistämistä sekä ikäihmisten rohkaisua digin käyttöön.
Ajanvietettä etänä
Tälle sivulle on koottu vinkkejä iloksi ja hyödyksi – tekemistä tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. Tekemistä ja vierailukohteita löytyy paljon myös omalta sohvalta käsin, jos ulos lähteminen ei syystä tai toisesta onnistu.
Aihepiireinä liikunta, luonto, museot, musiikki, teatteri, pelit ja aivojumppa.
Inspiroidu vaikka tästä Koe kulttuuria etänä –opetusvideosta, jonka ovat tuottaneet ARMAS-festivaali ja Miina Sillanpään Säätiö.
Liikunta
- Ikäinstituutin Voitas.fi-sivuston videot ja valmiit ohjelmat sopivat hyvin iäkkäiden kotijumpaksi.
- UKK-instituutti: taukojumppa-videoita.
- Selkäkanavalta jumppaohjeita selälle ja niskalle.
- Senioreiden jumppanurkka, Lohjan liikuntakeskus.
- Tuolijumppaa YouTube-videoina
- Varstala & Rankanen: Hyvää huomenta ja Hyvää päivää – videot.
Luonto
Vanhustyön keskusliiton Luontoelämyksiä sohvalla -aineistojen avulla voit toteuttaa toiminnallisen hetken.
Muita sivustoja ja sisältöjä luontoaiheeseen liittyen:
- Luontosivusto.fi: elämyksiä, tietoa ja tekemistä.
- Yle Areena: Luonto-ohjelmia ja dokumentteja.
- Luontoportti: tietoa ja mm. lajien tunnistustyökaluja.
- Tunnista 10 lintua äänen perusteella.
- Lintukaraoke
- Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha (Google maps)
- Amerikkalaiset huikeat luonnonpuistot, viisi videota.
- Korkeasaari: livekuvaa ja videoita.
- WWF: luontolive ja tallenteita (mm. sääksi, laama, norppa).
Museot, kuvataide ja kirjallisuus
- Ateneum: Taideteokset verkossa sekä Suomen taiteen tarina – lyhytelokuvat (videot YouTubessa).
- Digimuseo: Maksuttomia virtuaalikierroksia suomalaisissa museoissa.
- Finna.fi: tuo Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot kaikkien saataville yhdestä paikasta.
- Google Arts & Culture vie virtuaalimatkalle satoihin museoihin eri puolilla maailmaa
- Suomalaisten museoiden ääniopastuksia, podcasteja ja äänitarinoita.
- 12 ulkomaisen museon virtuaalikierroksia ja lisää täällä: museokierroksia.
- Kansalliskirjaston digitoidut aineistot: Palvelusta löytyy digitoituja historiallisia sanomalehtiä ja aikakauslehtiä vuodesta 1910.
- Kirjastokaista: ohjelmia kirjallisuudesta, kirjailijoista ja kirjastoista.
Musiikki, ooppera, teatteri
- Helsingin kaupunginorkesteri: live-esitykset
- Radion sinfoniaorkesteri Yle Areenassa
- Turun filharmoninen orkesteri: verkkokonsertit
- Kansallisooppera ja -baletti: esitystallenteita, trailereita ja haastatteluja sekä suoria lähetyksiä.
- Karanteeniteatteri – esitykset etänäytöksinä tai Suvilahden klubilla.
- Kavi: nostalgisia elokuvia ja mainoksia
- Tanssiteatteri MD: esitykset etänä.
- Keikalla.fi – hanki lippu ja katso teatteria tai konsertteja kotisohvalta.
- Myrskyryhmän ikäihmisten kanssa tekemiä tanssielokuvia.
- Tanssin tiedotuskeskus: linkkejä ja vinkkejä mm. tanssielokuviin.
Pelit, visat ja muu aivojumppa
- Muistipuisto.fi -treenejä aivoille, muistin harjoituksia, muistelua, visailuja. Erityisesti muistisairaille ja heidän omaisilleen.
- Ryhmärenki: Helpot nettipelit
- Älypää.com -ilmaisia pelejä ja tietovisoja.
- Papunet mm. palapelejä.
- Sanaristikot.com (tueksi opastusvideo).
- Urheilumuseo: olympia- ja urheiluvisoja, tietoa mm. Paavo Nurmesta.
- Vahvike: kaikenlaisia vinkkejä yksin ja yhdessä tehtäväksi.
- Maksuttomia pelisovelluksia tabletille ja älypuhelimelle: Ristikko, Sanajahti, Sanapala, Buttons and Scissors, Flow Free, Solitaire (klassinen pasianssi), YLE hirsipuu, Candy crush.
Lataa sovellukset AppStoresta (iOS eli Applen laitteet) tai Google Play-kaupasta (Android).