Hyppää sisältöön

Maksamisen eri tavat

Maksamisen eri tavat


Laskujen maksua, ruokaostokset lähikaupassa, elokuvaliput verkkokaupasta, rahan lainaamista perheen jäsenelle… Kuluja on erilaisia ja niin on myös maksamisen tapoja. Samalla kun käteisen rahan käyttö vähenee, kortti- ja mobiilimaksaminen yleistyvät vauhdilla.

Lähimaksaminen eli maksukortin vilauttaminen maksupäätteellä on yleistynyt merkittävästi. Finanssialan Maksutavat 2022 -tutkimuksen mukaan myös 65–79-vuotiaat ovat ottaneet tämän maksutavan haltuunsa, sillä jopa 93 % on käyttänyt maksukortin lähimaksuominaisuutta ja kolmasosa heistä käyttää tätä maksutapaa päivittäin. Sen sijaan älypuhelimella lähimaksuja maksaa vasta 11 % tästä ikäryhmästä.

Mobiilimaksamisen monet vaihtoehdot

Älypuhelimen voi valjastaa maksuvälineeksi ottamalla käyttöön jonkun maksusovelluksen. Android-puhelimien käyttäjät voivat liittää maksukorttinsa tiedot Google Wallet -sovellukseen, iPhonen käyttäjät puolestaan Apple Wallet -sovellukseen. Näin lompakko kulkee aina puhelimen mukana ja voit maksaa kaupan kassalla vilauttamalla puhelinta maksupäätteelle.

Käteisen rahan käytön vähetessä myös yksityishenkilöiden välisiin tilanteisiin tarvitaan uusia tapoja siirtää rahaa. Puhelinnumeron avulla tehtäviä mobiilimaksuja varten löytyy myös sovelluksia, kuten MobilePay, joka on yleinen maksutapa myyjäisissä, kirpputoreilla ja kaverien kesken.

Mobiilimaksusovelluksilla voi maksaa myös monissa verkkokaupoissa, eikä maksukortin tietoja tarvitse silloin näpytellä tai luovuttaa verkkokaupan tai maksupalvelun tietoon.

Lähimaksamisen turvallisuus ja edut

Onko lähimaksaminen sitten turvallista? Maksukortti tai sitä käyttävä älylaite tulee viedä muutaman sentin päähän maksupäätteeltä, joten vahingossa toisten ostoksia ei tule maksettua.

Maksukortin kohdalla maksupääte pyytää tunnuslukua, jos ostosten summa ylittää 50 euroa ja muutenkin aika ajoin, jotta voidaan varmistua, että kortti on oikealla omistajalla. Jos lähimaksu tehdään mobiilimaksusovelluksella, maksurajaa ei ole. Maksu vahvistetaan esimerkiksi sormenjäljellä tai avaamalla laitteen näppäinlukitus.

Laskujen maksaminen

Verkko- ja mobiilipankin käyttö on melko yleistä jo monissa ikäryhmissä. E-laskut vähentävät tietojen syöttämisen tarvetta, samoin toistuvat maksut tai maksupohjat. Joko olet tutustunut uudempiin digitaalisiin maksamisen tapoihin, kuten viivakoodin lukemiseen älylaitteen kameralla tai virtuaaliviivakoodiin?

Digiä käyttämättömille vaihtoehtoina ovat mm. suoramaksupalvelu, maksupalvelukuoret tai R-kioskin laskunmaksupalvelu. Pankeilta löytyy ohjeita läheisille, kun tarvitaan erityistä tukea pankkiasioiden hoitoon. On syytä muistaa, että verkkopankkitunnuksia ei saa luovuttaa toisen henkilön käyttöön.

Uutta materiaalia itseopiskelun ja digiopastusten tueksi

Onko eri maksamisen vaihtoehdot jo sinulle tuttuja? Osaatko suositella niitä eri tilanteissa oleville opastettaville tai läheisille? SeniorSurf on tuottanut uutta materiaalia seniorien itseopiskelun ja digiopastusten tueksi.

Aineistot tarjoavat katsauksen lähimaksamisen ja mobiilimaksamisen maailmaan sekä tarjolla oleviin laskujen maksamisen vaihtoehtoihin. Aineistot voivat toimia apuna termien selventämiseen ja antavat myös joitain käytännön ohjeita palvelujen käyttöönottoon tai käyttämiseen. Ne on myös helppo tulostaa.

Kun jokin palvelu kiinnostaa enemmän, suosittelemme tutustumaan sen käyttöön tarkemmin yhdessä opastajan, läheisen tai pankin asiakaspalvelijan kanssa.

Maksamisen eri tavat -aineistot

Osa 1: Lähimaksut ja mobiilimaksut (pdf)
Osa 2: Laskujen maksaminen (pdf)

Löydät aineistot myös SeniorSurfin materiaalipankin kohdasta Sähköinen asiointi.

Kirjoittanut:

Nina Ziessler
SeniorSurf-toiminta, Vanhustyön keskusliitto

Artikkeli on julkaistu alunperin Senioriopettaja-lehdessä 5/2023.

(18.12.2023)

Haku