Opastamisen ohjeet
SeniorSurf tuottaa ohjeita digiopastajille hyväksi koettujen opastuskäytänteiden pohjalta. Tärkeää on opastettavan arvostava ja rauhallinen kohtaaminen sekä rohkaiseminen uusien taitojen opetteluun.
Vapaaehtoisten antaman digiopastuksen periaatteena on, että jokainen opastaa oman osaamisensa puitteissa. Myös vapaaehtoistyönä ja järjestöissä annettavaa digiopastusta sitoo valtakunnallinen, Digi- ja väestötietoviraston koostama Digituen eettinen ohjeistus. Tutustu myös DVV:n ohjeistuksen soveltamisohjeisiin erilaisissa digituen tilanteissa. Sähköisen asioinnin osalta on syytä perehtyä myös Finanssialan suosituksiin digiopastajille.
Opastaminen itsessään auttaa pitämään yllä omia digitaitoja, mutta uutta tietoa kannattaa myös aktiivisesti etsiä. Vinkkejä opastajille suunnatuista koulutuksista ja itseopiskeluaineistoista on koottu osaamisen kehittäminen -sivulle.
Opastusaiheisiin löytyy ohjeita SeniorSurfin materiaalipankista (mm. digilaitteiden peruskäyttö, digitaidot, tietoturva, sähköinen asiointi). SeniorSurfin omat aineistot pyritään laatimaan mahdollisimman selkeällä kielellä niin, että ne on helppo halutessaan myös tulostaa.
Jos kaipaat vinkkejä erimuotoisten opastusten järjestämiseen (ryhmäopastukset, tietoiskut, etä- ja kotiopastukset), niitä varten on tuotettu aineistoa Opastustoiminnan tuki -sivulle.
Asiakaslähtöinen digiopastus
Näistä SeniorSurfin aineistoista saat vinkkejä siihen, kuinka erilaiset apuvälineet tai tilajärjestelyt voivat auttaa digilaitteiden käytössä ja kuinka opastettavan kohtaaminen on merkittävässä roolissa hänen motivaatioon ja kokemukseen digitaitojen opettelussa.
Tutustu myös näihin kumppaneiden aineistoihin
Digiohjausta liikehäiriösairaille (pdf)
Liikehäiriösairauksien liitto ry:n oppaassa löydät tietoa liikehäiriösairauksista, laitteiden käyttöön liittyvistä haasteista ja käyttöä helpottavista ratkaisuista.
Kuulovammaisena digiopastuksessa
Kuuloliiton sivulle on koottu ohjeistuksia, jotka auttavat rakentamaan esteettömän oppimisympäristön.
Muistiystävällinen kohtaaminen
Mitä muistisairauksista tulisi ymmärtää? Muistiliiton vinkit ymmärtävään kohtaamiseen. Voit suorittaa myös muistikummituokion verkossa (n. 30min)
Humoristisesti ilmaistuna, älä tee ainakaan näin:
Näin nujerrat seniorin digi-innon (video 1min, Yle Areena)