Hyppää sisältöön

SeniorSurf kiertueella

SeniorSurf kiertueella

SeniorSurfin Nina, Emmaleena ja Tiina vierailivat Joen Severi ry:n ja Savonetti ry:n luona 1.-2.12.2022.

SeniorSurfin Ikädigituki-hanke (2022-2024) suunnittelee ja rakentaa senioreille suunnattua valtakunnallista ja maksutonta etäopastuspalvelua yhteistyössä digiopastusta järjestävien yhdistysten kanssa. Kehittämistyössä on päästy jo pitkälle senioriasiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden haastatteluiden sekä opastajista koostuvan pilottiryhmän avulla. Seuraavana edessä on testausvaihe. Palvelun on tarkoitus avautua keväällä 2023.

Suurin osa haastatteluista ja ryhmätapaamisista on hoidettu etäyhteyksin, mutta yhteistä palvelua luodessa on tärkeä päästä keskustelemaan suunnitelmista myös kasvokkain. Niinpä marras-joulukuussa on vuorossa tapaamisia tärkeimpien yhteistyökumppanien luona Helsingissä, Tampereella, Joensuussa ja Kuopiossa.

Joulukuun alkajaisiksi vierailimme Joensuussa Joen Severi ry:n ja Kuopiossa Savonetti ry:n luona. Paikalla oli työntekijöitä, hallituksen jäseniä sekä vertaisopastajia ja lisää oli vielä etäyhteyksien päässä. Osa kuulijoista on ollut mukana palvelun yhteiskehittämisessä, osa kuuli palvelusta tarkemmin vasta ensimmäistä kertaa.

Kuten jo aiemmilla vierailuilla Tampereen Mukanetti ry:n ja HelsinkiMission luona huomattiin, palvelun kuvaukset ja prosessit alkavat jo vähitellen selkiytyä ja moniin kysymyksiin löytyy valmiita vastauksia. Tapaamisissa kirjattiin kuitenkin ylös tarkkoja huomioita, joista on apua matkalla eteen päin!

Joulukuulla tapaamme vielä ENTER ry:tä sekä Eläkkeensaajien keskusliiton Verkosta virtaa -toiminnan edustajia. On mukavaa kokoontua yhdessä tekemisen ympärille vielä näin joulun alla.

Kiitos lämminhenkisistä tapaamisista, tärkeistä keskusteluista ja siitä erinomaisesta työstä, jota teette paikallisella tasolla seniorien digitaitojen ja opastustoiminnan hyväksi!

Kevätkaudella jatkamme vierailuja muillakin paikkakunnilla Länsi-, Keski- ja Pohjois-Suomessa. Lisäksi etäopastuspalvelu on esillä digiopastajien SurfAreena-verkkotapaamisessa 15.2.

SeniorSurf-tiimi: Emmaleena, Eero, Tiina ja Nina

Haku