Hyppää sisältöön

Suomalaisten seniorien digitaitojen tuki syntyy yhdessä oppien

Suomalaisten seniorien digitaitojen tuki syntyy yhdessä oppien

Iloinen puheensorina täytti Ravintola Töölön juhlasalin, kun senioridigiopastajat ympäri Suomen aloittivat 6.-7.9. järjestetyn, perinteisen vertaisopastajien syystapaamisen lounaalla Helsingissä. Puhetta riitti niin vanhojen tuttujen kuin uusien tuttavuuksien kesken, sillä tällä kertaa opastajia oli paikalla jopa 10 eri organisaatiosta ympäri Suomen – ensi kertaa myös Ruotsista saakka.

Tänä vuonna oli Vanhustyön keskusliiton SeniorSurfin vuoro toimia tapahtuman järjestäjänä. Syystapaamisen ohjelman avasivat kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen sekä Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Anni Lausvaara.

Ministeri Ikonen muistutti tervehdyksessään järjestöjen vertaisopastajien tarjoaman digituen olevan arvossaan mittaamaton digitaalisessa yhteiskunnassa, ja vertaisopastuksen olevan monelle ikääntyneelle mieluisin tapa oppia digitaitoja. Toiminnanjohtaja Lausvaara toivotti digiopastajat Vanhustyön keskusliiton puolesta lämpimästi tervetulleeksi, ja iloitsi mahdollisuudesta päästä vihdoin tapaamaan digiopastajia, joista on kuullut puhuttavan niin paljon hyvää.

Kuvakollaasi puhujista

Tulevaisuutta ja mediataitoja

Syystapaamisen tärkeimpänä tavoitteena oli kohdata vertaisia ja jakaa osaamista. Tämän lisäksi osallistujat pääsivät pohtimaan muun muassa digituen tulevaisuutta ja mediataitoja.

Helsingin Diakonissalaitoksen Saara Simonen johdatteli digiopastajat miettimään, millaista on seniorien digiopastus 2040-luvulla. Työpajaryhmissä pohdittiin muun muassa pidentyvien työurien, tekoälyn ja yhä kiihtyvän digitalisaation vaikutuksia digiopastuksen tarpeisiin ja toisaalta myös vapaaehtoistyöhön. Yhtä mieltä osallistujat olivat siitä, että digiopastuksen tarve ei suinkaan tule vähenemään, vaan kasvaa entisestään, ja 2040-luvun yhteiskunnassa myös digituen tarpeet ja sen haasteet ovat moninaisempia. Digiopastajan roolissa kohtaaminen ja inhimillisyys korostuvat edelleen.

Iltapäivän toinen työpaja käsitteli mediataitoja ja valeuutisia. Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Viivi Korpela antoi puheenvuorossaan konkreettisia esimerkkejä valeuutisten eri muodoista (misinformaatio, disinformaatio ja malinformaatio) sekä aktivoi osallistujia testaamaan tekoälyllä tuotettujen kuvien tunnistamista ja muokkaamista. Mediataitotyöpajassa meitä kaikkia muistutettiin pysähtymään, harkitsemaan ja tarkistamaan lähteet uuden tiedon edessä.

Kuvakollaasi ryhmätöitä tekevistä senioreista, jousikvartetista sekä värikkäästä kukka-asetelmasta

Juhlavuutta ja rentoutumista

Asiapainotteisen iltapäivän jälkeen iltaa vietettiin Ravintola Töölön juhlavassa miljöössä nauttien illallisesta, jousikvartetin musisoinnista ja ennen kaikkea kiireettömästä, mukavasta yhdessäolosta. Illan päätteeksi viriteltiin vielä yhteisiä äänijänteitä, kun yhteislauluna kajautettiin muun muassa Tapio Rautavaaran klassikko, Isoisän olkihattu, uusilla, digitaitoaiheisilla sanoilla: ”Nyt kaikki kylän isoisät uutta oppimaan, ei yksin tarvii digin kanssa jäädä pohtimaan. Nuo opastajat ympär’ Suomen auttaa, ymmärtää ja kaiken neuvon lisäks sulle hymy heltiää.”.

Kuulumisia ja yhdessä pohdiskelua

Tapaamisen toinen päivä keskustakirjasto Oodissa oli varattu yhdistysten kuulumisille . Kerrottavaa, jaettavaa ja kysyttävää olisi riittänyt vielä sunnuntaiksikin, sillä seniorien digiopastusta järjestävät tahot ovat aktiivisia ja kehittävät toimintaansa jatkuvasti – yksin ja yhdessä. Toimijoiden välinen yhteistyö näkyi myös kuulumisten vaihdon lomassa, sillä muilta opittua on hyödynnetty ja yhdessä järjestettyä toimintaa on luvassa myös tänä syksynä.

Mukana tapaamisessa olleilla järjestäjätahoilla on yhteensä yli 700 digiopastajaa, jotka opastavat kymmenillä paikkakunnilla eri puolilla Suomea. Kymmenet heistä toimivat myös SeniorSurfin koordinoimassa valtakunnallisessa etäopastuspalvelussa. Tänä syksynä osallistujien toiminnassa erityisen ajankohtaiseksi nousivat muun muassa digiopastajien omat oppimistilaisuudet, viestintätempaukset, yhteistyö muiden järjestöjen ja hyvinvointialueiden kanssa, kummiohjaajatoiminta, sähköinen asiointi, parkkisovellukset sekä Windows 10-koneiden päivitystalkoot.

Digimaailman alati muuttuvat osaamistarpeet ovat läsnä digiopastuksen arjessa. ”Niin monet taidot opeteltava on uudestaan, kun digimaailmassa kaikki muuttuu ainiaan”, laulettiin yhdessä tapaamisen perjantai-illassa. Kahden päivän aikana käydyt keskustelut ja hymyt, joita pääsi vaihtamaan kymmenien motivoituneiden digiopastajien ja kollegoiden kanssa, toimivat polttoaineena pitkään.

Syystapaaminen muistutti jälleen, että digiopastajat ovat korvaamattoman arvokkaita kanssakulkijoita digitalisoituvassa maailmassa. Myös tulevaisuudessa.

Kirjoittaja:
Emmaleena Niemi
SeniorSurf, vanhustyön keskusliitto

ps. Digiopastajat pääsevät kohtaamaan toisiaan säännöllisesti myös esimerkiksi SurfAreenalla etätilaisuuksien muodossa. Lisätietoa SurfAreenasta: https://seniorsurf.fi/digiopastajat/surfareena/

(13.9.2024)

Haku