Mediataidot
”Mediataidot ovat nyky-yhteiskunnan kansalaistaitoja. Mediataitoja ovat esimerkiksi mediatuottaminen, mediasisältöjen tulkinta, medialaitteiden käyttötaidot, tiedonhaun taidot, kriittisyys mediavälitteistä informaatiota kohtaan, mediavälitteiset viestintä- ja vuorovaikutustaidot, sosiaalinen ja poliittinen osallisuus ja vaikuttaminen median kautta sekä median käyttö elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukena.” (Lähde: Mediakasvatusseura ry)
Tältä sivulta löydät vinkkejä materiaaleista, joiden avulla voit kehittää omia medialukutaitoja tai jotka voivat olla hyödyksi digiopastuksissa ja senioriryhmien ohjauksessa. Sivun loppuun on koottu myös tutkimustietoa, artikkeleita ja hankesivuja liittyen aikuisten ja ikäihmisten mediataitoihin ja mediakasvatukseen. Toivomme, että tästä sivustosta on iloa myös uuden, erityisesti ikääntyvien tarpeisiin suunnatun materiaalin suunnitteluun ja kehittämiseen.
Tutustu myös Materiaalipankin muihin osioihin, kuten Digitaidot ja Tietoturva.
Mediataidot – keskustelukortit senioreille
Keskustelukortit auttavat senioreita pohtimaan omaa suhdettaan mediataitoihin yhdessä muiden kanssa. Kortit on jaettu neljään aihepiiriin: tunne, kokemus ja taidot, tieto sekä tiedon lähteet. Voit käyttää aiheita sekaisin tai yksi kerrallaan.
Tulosta kortit käyttöösi ja hyödynnä myös niihin liittyvät käyttövinkit.
![](https://seniorsurf.fi/wp-content/uploads/Mediataidot_Keskustelukortit_laatikko_rajaus2-870x1200.jpg)
Käänteinen kuvahaku – Google Lens
Käänteinen kuvahaku on yksi tapa arvioida tiedon luotettavuutta. Käänteisen kuvahaun avulla voit tarkistaa, onko kuva käytössä jossain muualla netissä ja mitä tietoa kuvasta on saatavilla. Voit käyttää käänteistä kuvahakua monenlaiseen tiedon hakuun, kuten kasvien ja eläinten tunnistamiseen tai vaikkapa tekstin kopioimiseen ja kääntämiseen.
Tulosta eri laitetyypeille räätälöidyt selkeäkieliset ohjeet Google Lens -sovelluksen käyttöön.
Tutustu lisäksi Ylen Digitreenien artikkeliin käänteisestä kuvahausta.
Tiedon luotettavuus ja turvallinen verkkoasiointi
Millä tavoin verkossa olevan tiedon luotettavuutta voi arvioida? Mistä voit päätellä, onko kyseessä tosi uutinen vai jonkun mielipide? Tiedon luotettavuuden arviointi on yksi keskeisimmistä mediataidoista.
- Video Tiedon luotettavuuden arviointi (YouTube)
Lähteenä käytetty Kansallisen audiovisuaalisen instituutin aineisto.
Entä kuinka sähköisiin asiointipalveluihin päästään turvallisesti? Mistä voit varmistua, että päädyt oikealle sivustolle huijaussivustojen sijaan?
- Video Kuinka käyttää asiointipalveluita turvallisesti (YouTube)
Videolla näytetään, kuinka sivuston osoite kirjoitetaan osoiteriville, mikä ero sillä on, jos kirjoittaa palvelun nimen esim. Google-hakukoneeseen ja kuinka tärkeistä sivuista voi tallentaa suosikin selaimen kirjanmerkkeihin.
Digiaiheisia ristikoita
Sanaristikkojen täyttäminen on mukavaa puuhaa! Vuoden 2024 mediataitoviikolle tuotetut ristikot sisältävät digi- ja media-aiheisia sanoja. Tulosta ristikot ja niiden ratkaisut omaksi iloksesi tai hyödynnä työssäsi!
![](https://seniorsurf.fi/wp-content/uploads/Ristikko-helpompi-kuva1-1.png)
Digitaalinen jalanjälki
Digilaitteita ja nettisivustoja käyttäessämme meistä tallentuu paljon tietoa eri palveluihin. Mitä tästä pitäisi tietää, miten sitä voi hallita ja mitä tapahtuu tiedoille henkilön kuoleman jälkeen.
- Mediakasvatusseura: Digitaalinen jalanjälki (infograafi)
- Mediakasvatusseura: Oman datan jäljillä
- Mediataitokoulu: Digisammon takojat: Big data
- ENTER ry: Digijäämistö
- Facebook: Mitä Facebook-tililleni tapahtuu, jos kuolen?
- Google: Tietoa Google-tilin käyttämättömyydenhallinnasta
- HOK-Elanto: Digitaalinen tahtoni
- Suomi.fi: Vainajan sosiaalisen median tilien sulkeminen
Tiedonhaku
- SeniorSurf/WebOpettaja: Miten verkosta haetaan (video)
- ENTER ry: Google lens: Näin haet netistä tietoa valokuvalla. (video)
- Osuvat taidot: Tiedonhaku internetistä (video)
- Yle Digitreenit: Hakukoneet ja hakuvinkit (testi, osa Digitreenien peruskurssia)
- Yle Digitreenit: Viisi vinkkiä tehokkaampiin Google-hakuihin (verkkosivu – 4 min)
Tiedon luotettavuus
- Faktabaari (useita kirjoittajia): Digitaalinen informaatiolukutaito -opas
- KAVI: Luotettavan tiedon metsästäjät
- KAVI: Näin tunnistat luotettavan tiedon (Tiiviitä vinkkejä tiedon luotettavuuden arviointiin.)
- Kirjastot.fi: Luotettava media, Valeuutiset, Tiedonhaku (Linkkilista)
- Mediakasvatusseura: Kriittinen medialukutaito (Tuntisuunnitelma, lukemista, harjoituksia)
- Mediakasvatusseura: Tuota ja tulkitse (Työkalu medialukutaidon ja mediakriittisyyden harjoitteluun)
- Osuvat taidot: Tiedonhaku internetistä: luotettavuus ja tekijänoikeudet
- Yle uutisluokka: Näin arvioit verkossa kohtaamaasi sisältöä (Video ja tehtäviä)
Valeuutiset ja huijaukset
- KAVI: Misinformaatio (materiaali opettajalle ja tehtäviä oppilaalle)
- Mediakasvatusseura: Disinformaatio ja valeuutiset mediassa
- Yle: Näkökulmia misinformaatioon
- Yle: Trollitehdas (peli)
- Yle uutisluokka: Valppaana netissä: Tunnista valeuutiset, nettitrollit ja kuvahuijaukset (Video ja tehtäviä)
Viestintä- ja vuorovaikutustaidot
- KAVI: Pullopostia mediameressä: empatia, sananvapaus. (Teoriaa ja tehtäviä.)
- Yle: Mokasiko media – Journalistin ohjeet (testi)
Lue lisää: sivustoja, tutkimuksia ja koulutuksia
Sivustoja
- Materiaaleja aikuisten mediakasvatukseen (Eläkeliitto, Netikäs)
- Medialukutaito Suomessa (KAVI)
- Mediataitokoulu (KAVI)
- Maksuttomia materiaaleja mediakasvatukseen
- Mediataitoviikko (KAVI)
- Mediakasvatuksen teemaviikko, materiaaleja, tapahtumia
- Tutkimusmatka tulevaisuuden mediataitoihin (Mediakasvatusseura)
Tutkimuksia ja selvityksiä
- VTKL/SeniorSurf (2024): Seniorien mediataidot -kysely
- KAVI ja Cupore (2021): Aikuisten medialukutaidon edistämisen hyvät käytännöt ja kehittämistarpeet
- KAVI (2021): Suomalaisten mediataidot -kysely
- Lapin yliopisto: IkäihMe-hankkeen tutkimustuloksia, lähteitä ja artikkeleita
- Tutustu myös seniorien digitaitoihin ja digiosallisuuteen liittyviin tutkimuksiin (SeniorSurfin aineistopankki)
Artikkeleita
- N.Ziessler: Miksi seniorit tulee ottaa huomioon omana ryhmänään mediataitojen oppijoina? (2023)
- T.Etelämäki: Mediataidot hyödyttävät myös senioreja (2022)
- H.Huhtinen: Miksi aikuisten mediakasvatus on yhä lapsenkengissä (2022)
- S.Rivinen: Mediakasvatuksella ei ole ikätakarajaa (2022)
Koulutuksia ja webinaareja
- KAVI: Aikuisten medialukutaitojen edistäminen (videokoulutus)
- Lapin yliopisto/OdigO-hanke: Aikuisten ja ikääntyvien digitaitojen ohjaaminen – seitsemänosainen webinaarisarja, jaksot voi tilata linkkinä omaan sähköpostiin.
- Lapin yliopisto/OdigO-hanke: Aikuiset ja ikääntyvät digitalisoituvassa yhteiskunnassa – 15 videotietoiskua (à n. 1-3 min).
- Harto Pönkä: Informaatiovaikuttamisen tunnistaminen -koulutus
Hankkeita mediataitoihin liittyen
- Digisivistys kansalaistaidoksi (2022-2023) – Kvs-säätiö, Faktabaari, Helsingin kaupunginkirjasto ja Kansalaisopistojen liitto. Digitaalista informaatiolukutaitoa kehittämässä.
- OdigO-hanke (2021-2023), Lapin yliopisto. Osaavia aikuisten ja ikääntyvien digitaitojen ohjaajia Lappiin
- IkäihMe-hanke (2018-2021), Lapin yliopisto. Vapaan sivistystyön ja aikuisopetukseen suuntautuvien opettajien koulutuksen kehittäminen – kohteena ikäihmisten mediakasvatus
- InPromptu (2018-2021), Tieke. Tukea digiosaamiseen.
- Netikäs-projekti (2017-2020), Eläkeliitto. Ikääntyneiden mediataitojen kehittäminen.
- LähiVerkko-projekti (2013-2017), Eläkeliitto. Tietotekniikkaa ikäihmisten arkeen. Pilotteja ja mm. Netikäs-mediasivistysmateriaali.