Hyppää sisältöön

Digiopastaminen antaa paljon vapaaehtoiselle

Digiopastaminen antaa paljon vapaaehtoiselle

Surffiinan digivinkki -juttu on julkaistu alun perin Senioriopettaja-lehdessä marraskuussa 2022.

Jokin aika sitten olin seuraamassa digiopastusta, jossa seniori-ikäiset istuivat vieretysten pöytien ääressä. Mikä positiivinen ja rauhoittava energia olikaan aistittavissa, kun opastajat paneutuivat opastettaviensa digipulmiin, kuuntelivat, neuvoivat ja rohkaisivat itse kokeilemaan.”

Digiopastuksissa harjoitellaan usein aivan perusasioita, kuten uudella älypuhelimella soittamista, kaiuttimen käyttöä, valokuvien lähettämistä tai pohditaan laitteen hankintaan tai digipalveluihin liittyviä kysymyksiä.

Aina ei edes tiedä, kumpi on opastaja, kumpi opastettava. Siinä he istuvat ikätovereina rinnakkain, juttelevat samaan tahtiin ja unohtavat kiireen, jolloin ajoittain ilmenevä digiärtymyskin vähitellen laantuu. Opastaja ymmärtää hyvin digin käytön haasteet ja kertoo, ettei kaikki ole aina itsellekään helppoa. Se, että ihminen on tullut kuulluksi ja autetuksi antaa paljon molemmille osapuolille. Näin digirohkeus kasvaa ja tarvittavat taidot tulevat askel askelelta tutummaksi.

Merkityksellistä ja hyvin tuettua vapaaehtoistyötä

Digitalisoituneessa yhteiskunnassa jokaisen tulisi huolehtia digitaitojen ylläpitämisestä ja mikä onkaan parempi keino siihen kuin toisten opastaminen. Samalla kun voi jakaa omaa osaamistaan, toimia rohkaisijana ja kannustajana, oppii itse tekemään asioita uudella tavalla, hakemaan tietoa ja ennen kaikkea pysyy kehityksessä mukana.

Digiopastustoiminta on valtakunnallisesti erittäin hyvin organisoitua. Digitukea kehitetään paljon myös viranomaispuolella, mutta järjestöillä on merkittävä rooli tavoittaessaan sellaisia kohderyhmiä, joita julkinen sektori ei tavoita. Eri puolilla Suomea on useita julkista rahoitusta saavia organisaatioita, jotka järjestävät digiopastustoimintaa vapaaehtoisvoimin. Monesti toiminta pohjautuu lisäksi vertaisuuteen, joka hälventää opettaja-oppilas asetelmaa.

Vapaaehtoisista pidetään hyvää huolta tarjoamalla koulutusta, vertaistukea ja virkistäytymistä. Syyskuussa toteutetun digiopastajien kyselyn perusteella lähes 90% vapaaehtoisista kokee saavansa riittävästi tukea vapaaehtoistyöhönsä omalta organisaatioltaan.

Merkityksellisyyden kokemus on erittäin korkealla digiopastajien keskuudessa ja toisten auttamisesta saadaan hyvää mieltä. Vertaistuen ja yhteisten toimintaperiaatteiden merkitys nähdään vahvasti toiminnan mielekkyyttä lisäävinä tekijöinä. Digiopastaminen on harrastus, jossa yhdistyy konkreettinen tekeminen, ihmisten kohtaaminen sekä isompaan yhteisöön kuulumisen tunne.

Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta tarjoaa tukea materiaalien, keskustelutilaisuuksien ja vertaistuen muodossa kaikille vapaaehtoisille ympäri Suomen. Lue lisää: Miten digiopastajaksi?

Teksti: Nina Ziessler, VTKL, SeniorSurf-toiminta

Haku