Blogi: Muutosta ja toivoa – 10 vuotta digituen kentällä
Viimeiset 10 vuotta ovat muuttaneet digituen kenttää voimakkaasti. Nykyään digituen merkitys ja tarve ymmärretään, digitukea annetaan ja tarjotaan runsaasti, ja siitä keskustellaan. Enää ei juurikaan kuule mielipiteitä siitä, että digituki olisi jotain kohta poistuvaa. Vielä 10 vuotta sitten aiheesta sai välillä keskustella kärkkäästikin. Tänä päivänä ajatus on, että niin kauan kuin on digitaalisia laitteita ja palveluita, tarvitaan myös digitukea.
Maailma muuttuu, ja monesti on hyvä niin. Yhteiskuntamme on muuttunut digitaaliseksi monilta osin eikä paluuta vanhaan ole näkyvissä. Vaikka muutos tuntuisikin vaikealta, ihmisten on hyvä seurata sitä ja opetella uusia taitoja, silloin kun se on mahdollista. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole, ja syyt siihen ovat moninaiset.
Digitaitojen opettelu on osa myös vanhuuteen varautumista. Kun perustaidot ovat hallussa jo ennakkoon, on taidon kuorruttaminen uudella helpompaa myös myöhemmin. Toisaalta moni seniori on kuitenkin harjoitellut digilaitteiden käyttöä vasta myöhemmässä eläkeiässä ja pärjännyt, innostunutkin laitteista. Koskaan ei ole liian myöhäistä, jos tahtoo oppia.
Vanhustenviikko, SeniorSurf-päivä ja Osaaminen näkyviin
Valtakunnallista Vanhustenviikkoa on vietetty jo vuodesta 1954 alkaen. Vuonna 2013 vietettiin ensimmäistä SeniorSurf-päivää Vanhustenviikon yhteydessä, eli 10 vuotta on täynnä! Seniorien oma matalan kynnyksen digiaiheinen teemapäivä otti alusta alkaen tulta alleen ja tapahtumia on järjestetty runsaasti siitä lähtien.
Hyvistä käytännöistä ja tavoista kannattaa pitää kiinni ja samalla seurata maailman menoa ja oppia uutta. Nykyaikana Vanhustenviikkokin olisi hieman vajavainen ilman digiulottuvuutta. Pitää olla erilaisia mahdollisuuksia ja paikkoja tehdä kysymyksiä digistä, oppia uutta ja kuulla muiden kokemuksia erilaisista palveluista.
Seniorien digitaitoja tukiessa on huomannut, kuinka moni iäkäs uskoo omiin digitaitoihinsa kovin vähän, vaikka taitoakin olisi. Elinikäinen oppiminen on tärkeää ja niin on myös osaamisen tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen. Nyt Vanhustenviikon aikaan vietetään myös Osaaminen näkyviin -teemaviikkoa, jota koordinoi Jotpa (Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus). Nämä teemat osuvatkin luontevasti yksiin!
Kaikkea digilaitteista ei tarvitse osata – eikä voikaan. Mikä sinun mielestäsi on riittävää osaamista? Pystytkö hoitamaan haluamasi asiat ja olemaan yhteydessä muihin? Mitä uskallat sanoa osaamiseksi? Myönnä itsellesi välillä ihan rohkeasti, että osaat aika paljonkin. Ja välillä on hyvä myöntää, että tarvitsee apua. Niin sinun kuin minunkin! Digiapua voi etsiä: www.seniorsurf.fi/seniorit.
Lisätiedot:
- SeniorSurf-päivä
- Vanhustenviikko
- Voit lukea Enter ry:n Ikinörtti-blogista SeniorSurfin syntyajoista
- Osaaminen näkyviin -teemaviikko
Kirjoittaja:
Tiina Etelämäki, SeniorSurf
(2.10.2023)