VTKL on 75-vuotias
Vanhustyön keskusliitolla on käynnissä juhlavuosi, tänä vuonna VTKL täyttää 75 vuotta! Varsinainen juhlaseminaari pidettiin 12.6.2024 Helsingissä Ravintola Töölössä monien ihanien yhteistyökumppaneiden, asiantuntijoiden ja seniorien kanssa.
Samalla SeniorSurfissa vietetään toiminnan 10-vuotisjuhlaa sekä uuden etäopastuspalvelun 1-vuotisjuhlaa. Juhlan aiheita on!
Tavoitteena ikääntymisen mallimaa
Vanhustyön keskusliiton yhtenä strategisena tavoitteena on kehittää Suomesta ikääntymisen mallimaata. Sama tavoite on hieman eri sanoin ollut aina läsnä toiminnassamme. Siinä on hieno tavoite, jonka eteen voimme kaikki tehdä töitä.
SeniorSurfissa työ kohti ikääntymisen mallimaata tarkoittaa esimerkiksi vaikuttamistyötä digitaalisista palveluista päättäville tahoille, asiantuntijuutta senioreista digipalveluiden käyttäjinä sekä toimimista laajasti eri sektoreiden kanssa seniorien digiosallisuuden parantamiseksi.
Ikäystävällisyys ja ikäymmärrys
Ikäystävällisyyteen sisältyy paljon. Siihen kuuluvat esimerkiksi meidän kaikkien asenteet eri ikäryhmiä kohtaan. Siihen kuuluu myös erilaisten palveluiden sisällöt, käytännöt ja muokkautuvuus erilaisia kohderyhmiä ajatellen. Siihen kuuluu myös se, että senioreita otetaan mukaan heitä koskevien palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Kun suunnittelemme ja teemme uutta senioreille, tulee meillä olla ikäymmärrystä. Vaikka ikä onkin vain numero, tarkoittaa tuo numero eri asiaa kolme- ja kahdeksankymppisellä ihmisellä.
Arjesta juhlaa
Juhlavuoden teemana Vanhustyön keskusliitossa on: Arjesta juhlaa.
Miten sinä voisit tehdä seniorien arjesta juhlaa?
Voitko parantaa palveluita?
Voitko olla seurana?
Voitko parantaa asennettasi?
Me kaikki voimme tehdä jotain. Tehdään arjesta juhlaa!
Lisätietoa Vanhustyön keskusliiton toiminnasta ja sisällöistä
Vanhustyön keskusliitolla on neljä erillistä verkkosivustoa täynnä hyvää asiaa:
Vanhustyön keskusliiton pääsivut: www.vtkl.fi
Seniorien digiosallisuuteen keskittyvät SeniorSurf-sivut: www.seniorsurf.fi
Seniorien ryhmätoimintaan keskittyvä Vahvike-aineistopankki: www.vahvike.fi
Vanhenemisen ennakointiin liittyvä sivusto: www.vanheneminen.fi
VTKL:n historiasta voi lukea tarinaa vanhustyöstä ja sen kehityksestä vuosikymmenien ajalta. Voit lukea Vanhustyön keskusliiton historiasta VTKL:n sivuilta.
(13.6.2024)