Hyppää sisältöön

SeniorSurf-verkosto

Hei seniorien digituen parissa työskentelevä! Tule mukaan SeniorSurf-verkostoon tekemään yhteistyötä, saamaan vertaistukea ja oppimaan uutta! Pysyt samalla kärryillä, mitä ajankohtaista muilla digitoimijoilla on meneillään. SeniorSurf-verkosto on digituen verkosto seniorien digituen ja digiosallisuuden kehittämiseen.

Verkosto on suunnattu kaikille seniorien digituen ja digiosallisuuden parissa toimiville työntekijöille tai vastaaville (digiopastajille on omat verkostonsa). Verkosto yhteiskehittää, suunnittelee, viestii ja vaikuttaa sekä jakaa osaamista ja käytäntöjä seniorien digitukeen liittyvissä asioissa. Toiminta pohjautuu vahvasti verkostomaiseen yhteistyöhön. Verkosto kokoontuu noin 4-6 kertaa vuodessa (etänä).

Verkosto on SeniorSurf-toiminnan koordinoima. SeniorSurf-toiminta tukee ikäihmisten hyvinvointia digitalisoituvassa yhteiskunnassa mm. tukemalla digiopastustoimintaa ja tuottamalla materiaalia opastuksen järjestäjien, digiopastajien sekä senioreiden käyttöön. Lisäksi SeniorSurf on vahva vaikuttaja ikäihmisten tarpeiden huomioimiseksi ja aseman turvaamiseksi.

Liity SeniorSurf-verkostoon tästä linkistä.

Seuraavat verkoston tapaamiset pidetään keskiviikkona torstaina 25.5. klo 9.30-11.30, tiistaina 29.8. klo 9.30-11.30 sekä keskiviikkona 29.11. klo 9.30-11.30 (Teamsissa). Ilmoittautumislinkit lähetetään verkoston jäsenille lähempänä tapaamisia.

Edellisen tapaamisen (29.3.2023) muistion löydät täältä.

Infograafi SeniorSurf-verkostosta

Tutustu SeniorSurf-verkoston tietosuojaselosteeseen.

Haku