Hyppää sisältöön

Karttasovelluksen hyödyntäminen

Karttasovelluksen hyödyntäminen
Julkaistu 28.5.2021 (päivitetty 07.11.2025)

Karttasovellukset ovat hyödyllisiä monellakin tapaa. Niiden avulla voit suunnitella reittisi sen mukaan, millä kulkuneuvolla olet liikkeellä.

Karttasovellukset ovat hyödyllisiä monellakin tapaa. Niiden avulla voit suunnitella reittisi sen mukaan, millä kulkuneuvolla olet liikkeellä: autolla, pyörällä tai kävellen. Karttasovellus saattaa löytää tiedot jopa julkisista kulkuvälineistä. Karttasovellukseen voit itsekin lisätä paikkoja, esimerkiksi sen, mihin jätät autosi sienimetsään mennessäsi. Tutustu karttojen erilaisiin mahdollisuuksiin!

Tämän ohjeen esimerkit on tehty Google Maps -sovellusta ja Android-älypuhelinta käyttäen. Google Mapsiä voi käyttää myös iPhone-puhelimella. Sovelluksen ulkonäkö ja toiminnallisuudet voivat hieman vaihdella laitteesta riippuen. Muitakin karttasovelluksia on, perusperiaatteet näissä ovat saman kaltaisia.

Kartan perustoiminnot

Avaa Google Maps -karttasovellus älypuhelimestasi. Kartta paikantuu nykyiseen sijaintiisi (sininen pallo suht keskellä näkymää). Karttaa käyttäessä kannattaa sallia oma sijainti, jos puhelin sellaista kysyy.

Osoitteen ja reitin etsiminen

  1. Kirjoita määränpään osoite yläriville. Kartta ehdottaa sinulle kirjoittamaasi osoitteeseen sopivat paikat. Esimerkiksi sama katuosoite voi löytyä moneltakin paikkakunnalta, valitse oikea osoite avautuvasta listasta.
  2. Valitse alareunasta Reittiohjeet.
  3. Seuraavaksi voit valita, haluatko mennä määränpäähän esimerkiksi autolla tai kävellen.
  4. Paina alareunasta Aloita, niin kartta seuraa matkaasi reaaliaikaisesti. Valitsemasi kulkutapa näkyy yläreunassa.

Kartalle merkintä: Tänne jätin autoni

Karttasovellusta voi käyttää myös esimerkiksi tärkeiden paikkojen merkitsemiseen. Voit laittaa muistiin vaikkapa auton paikan sienimetsälle lähdettyäsi tai hotellin sijainnin lomamatkalla.

Oman merkinnän lisääminen

  1. Valitse karttasovelluksesta oma sijaintisi koskettamalla kyseistä paikkaa kartalla hetken. Jos alareunaan ei suoraan tule Tallenna-kuvaketta, löydät sen vetämällä alareunaa ylöspäin.
  2. Alareunasta nousee valikko, josta voit valita Tallenna.
  3. Seuraavaksi aukeaa valikko, josta löytyy valmiiksi muutama vaihtoehto. Voit käyttää niitä tai lisätä valikkoon omia vaihtoehtojasi (+ uusi lista -kohdasta), kuten esimerkiksi ’Auto’. Valitse haluamasi kohta oikealla olevalla valintalaatikolla ja paina lopuksi oikeasta yläreunasta Valmis.

Oman merkinnän löytäminen kartalta

Löydät oman merkintäsi kartalta esimerkiksi näin:

  • Avaa karttasovellus
  • Kartan alareunasta löytyy valikosta kohta ’Merkitty’. Paina siitä.
  • Sinulle aukeaa Äskettäin tallennetut, Tallennetut lähistöllä sekä rullatessasi alaspäin näytöllä saat kaikki omat listasi näkyviin, esimerkiksi tuon aiemmin tehdyn Auto-listan.
  • Valitse Auto. Tältä listalta löytyvät kaikki tallentamasi autopaikat. Muista poistaa välillä vanhoja merkintöjä (Lisätyn merkin jälkeen kolmesta pisteestä)

Offline-kartat

Kartan voi ladata myös puhelimen muistiin. Tämä on hyödyllinen ominaisuus, kun olet esimerkiksi ulkomailla tai alueella missä mobiilidata toimii heikosti. Kartan lataaminen kannattaa tehdä etukäteen kotimaassa tai vaikka hotellin Wlan-verkkoa hyödyntäen.

  1. Avaa Google Maps
  2. Kirjoita hakukenttään kaupungin, alueen tai paikkakunnan nimi (esim. Hampuri)
  3. Kun kartta on näkyvissä, valitse alhaalla olevista toiminnoista [Lisää]. Toiminnot alkavat yleensä [reittiohjeet], [Soita]…Kohta [Lisää] löytyy kun vierität riviä sormella oikealta vasemmalle.
  4. Kun olet painanut [… lisää]. Avautuu uusi valikko. Valitse sieltä lataa offline-kartta
  5. Ohjelma kysyy: Ladataanko alueen kartta?
  6. Voit nyt sormella liikuttaa kartan kokoa, suurentaa tai pienentää aluetta nipistys-liikkellä.
  7. Paina Lataa
  8. Lataus käynnistyy taustalla ja on käytettävissä yhteydestä ja kartan koosta riippuen muutaman minuutin päästä.
  9. Voit tarkastella ja ladata lisää karttoja painamalla oikeasta yläkulmasta omaa profiilia ja valitsemalla sieltä Offline-kartat.
    Huom! Puhelimeen mahtuvien karttojen määrä riippuu puhelimesi tallennetilan koosta. Voit poistaa tarpeettomat kartat oman profiilin alta.
ToimintoMiten tehdäänToimii ilman nettiä
Kartan latausHae alue → Lataa offline-kartta✔️
AutonavigointiKäytä ladattua aluetta✔️
Julkinen liikenneEi käytettävissä offline
Reittien haku osoitteellaToimii rajatusti⚠️
PäivitysOffline-kartat → Päivitä✔️
Julkaistu 28.5.2021 (päivitetty 07.11.2025)

Aiheeseen liittyvää

Loading...
Valitettavasti annetuilla ehdoilla ei löytynyt sisältöä :(

Haku