Hyppää sisältöön

Hyvää lukuviikkoa!

Hyvää lukuviikkoa!

Valtakunnallista lukuviikkoa vietetään 17.-23.4.2023. Lukuviikko tarjoaa näkökulmia kirjallisuuteen ja lukemiseen ja innostaa kaikenikäiset kirjojen pariin. Tämän vuoden Lukuviikolla juhlistetaan lukemisen monia muotoja. Nostamme esiin erilaisia tapoja lukea ja nauttia kirjallisuudesta.

Samalla viikolla vietetään myös Aikakauslehtiviikkoa, jolloin on mahdollisuus tutustua lähes sataan aikakauslehden digiversioon maksutta. Lue digilehtiä täältä!

E-kirjat ja äänikirjat

Sähköinen kirja eli e-kirja on esimerkiksi tablettiin ladattavan sovelluksen kautta luettava ja selailtava kirja. Äänikirja puolestaan on äänitiedostoksi luettu kirja, jota voi kuunnella kaikessa rauhassa kuulokkeiden kautta. Samoin kuin muitakin kirjoja, e-kirjoja ja äänikirjoja löytyy niin kirjastojen valikoimista kuin kaupallisilta toimijoilta.

Moni tykkää pidellä perinteistä kirjaa käsissä, onhan siinä ihan oma tuntunsa! On kuitenkin
tilanteita, joissa sähköinen kirja helpottaa arkea:

  • vähemmän kannettavaa laukussa
  • kirjasto tai kirjakauppa aina mukana
  • äänikirjaa voi kuunnella monissa tilanteissa
  • toisille äänikirja on ainut keino nauttia kirjallisuudesta

Lisää ideoita lukemisen monimuotoisuuteen:

  • kuuntele päivän lehti tai yksittäinen uutisartikkeli
  • tutustu itsellesi uuteen lehteen, vaikkapa digiversiona
  • lähde kävelylle ja laita kirja soimaan kuulokkeisiin
  • soita videopuhelu lapsenlapselle ja lue hänelle satu
  • äänitä satu tai ”äänikirje” valmiiksi (esim. Sanelin-sovelluksella) ja lähetä vastaanottajalle (WhatsApp-)viestinä

Celian äänikirjat

Saavutettavuuskirjasto Celian kirjoja voivat käyttää kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi vaikeaa. Celia tuottaa ja välittää kirjallisuutta saavutettavassa muodossa, mm. äänikirjoina ja pistekirjoina.

Lue lisää äänikirjoista

Haku