Hyppää sisältöön

Digiosallisuus

Digiosallisuus on osallisuutta digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Tulevaisuudessa ehkä puhutaan ihan vain osallisuudesta, mutta vielä on hyvä liittää tuo sana ’digi’ alkuun. Kun edistetään yleisesti osallisuutta, diginäkökulma jää muuten helposti huomiotta. Vielä monet tahot suunnittelevat erilaista sisältöä riippuen siitä, edistetäänkö digiosallisuutta vai osallisuutta.

SeniorSurf on tuottanut infograafeja tiedolla johtamisen avuksi. Voit käyttää infograafeja vapaasti edistäessäsi seniorien (ja muidenkin kohderyhmien) digiosallisuutta ja digitaitoja.

Digitaitoja ja motivaatiota käsi kädessä

Toisille digitalisaatio tarkoittaa sitä, että päivittäisten asioiden hoitamiseksi on tartuttava ensikertaa älylaitteeseen tai opeteltava tavallisten puheluiden ja viestien lähettämisen lisäksi mitä moninaisempia digitaitoja. Toisille paras tapa oppia on itse kokeilemalla, toiset turvautuvat lähimmäisiin tai henkilökohtaiseen neuvontaan. Monia motivoi yhdessä oppiminen ja erilaiset ryhmät, luennoilla voi tutustua taas uusiin tarjolla oleviin mahdollisuuksiin. Digiä voi hyödyntää monessa asiassa ja iloa tuottavien asioiden harjoittelulla karttuu myös digiasioinnissa tarvittavat taidot!

Sarjakuva seniorin polusta uuden älypuhelimen omistajasta digiopastuksen asiakkaaksi ja uusien digitaitojen oppijaksi.
Digiopastusta senioreille eri tavoilla kuvitettuna.

Tulossa infograafit seniorien mediataidoista.

Infograafeja seniorien digitaidoista

Infograafeja seniorien digiosallisuudesta ja digituesta

Infograafeja seniorien digiosallisuudesta ja digituesta -kuvitus.

Sarjakuvia asennevaikuttamiseen

Joskus ennakkoluulot ja asenteet – joko omat tai muiden – voivat olla uuden oppimisen esteenä.

Voit käyttää sarjakuvia vapaasti viestiessäsi seniorien digiosallisuudesta. Sarjakuvista on tehty erilaisia versioita, löydät ne kaikki alta. Saatavilla myös ruotsin ja englannin kieliset versiot!

Olisipa mukavaa -sarjakuva (positiivinen asenne)
Sarjakuvan ensimmäisessa kuvassa keski-ikäinen henkilö katsoo sohvalla näkyvää kahta iäkästä ihmistä ja sanoo: "Ei nuokaan ikinä varmaan mihinkään digilaitteisiin koskisi!". Toisessa kuvassa näkyy, kun iäkkäät ihmiset iloisina tutkivat yhdessä älypuhelinta.
Ei nuokaan ikinä -sarjakuva (negatiivinen asenne)

Haku